Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Eilinen herkkä hetki

08.01.2013, kumppani

Joskus seksielämä tuppaa hautautumaan kiireen alle, ja sitten sitä huomaa, ettei ole saanut kahteen viikkoon. Tilanne on tällöin korjattava nopeasti, ja kyllähän se kummasti lievittää stressaantunutta mielialaa kun voi ottaa puolituntisen itselleen ja kumppanille, ja keskittyä vain nautintoon. Eilen kun mies tuli kotiin, olin odottamassa vain kylpytakki päälläni, ja otin hänet vastaan kiihkein suudelmin. Mies ei pistänyt vastaan vaan oli iloisen yllättynyt, ja sitten hyppäsimme suihkuun yhdessä. Yhteinen pesuhetki suihkussa on maailman kätevin ja samalla todella eroottinen juttu. Se käy esileikistä, ja voi olla varma, että seksikumppani on suihkunraikas joka puolelta. Toki lämpivän veden alla voi käydä itse asiaankin, kuten me teimme. Kun parin viikon paineet olivat purkamatta, tunnelma kuumeni hetkessä kuuman veden valuessa niskaamme. Saippuoimme ja hieroimme toisiamme korvista varpaisiin, ja sitten alapäähän keskittyen. Miehen oli vaikea pysyä tolpillaan lauettuaan, joten kietoiduimme kylpytakkeihin, ja istahdimme keittiön puolelle. Mikä hyvä ja rentouttava alku illalle. Tässä se nähtiin, kiirettä on turha syyttää oikeastaan seksin puutteesta, koska aktin voi hoitaa jopa samalla kun tekee jotain muuta hyödyllistä kuten peseytyy! Jokin pieni ja sähäkkä vedenkestävä seksilelu voisi myös sopia kylpyhuoneeseemme, joten alanpa nyt katsella sellaista nettikaupoista. nautinnollista päivää lukijoille! Muistakaa, että kumppani kuumiin seikkailuihin löytyy varmimmin Flirtfair -palvelusta 🙂


Kommentointi on suljettu.