Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto tammikuu 2013

Yleinen

Seksivinkkejä

09.01.2013, kumppani

Raotan tässä postauksessa verhoa minun ja mieheni seksielämään. Kerron tässä viisi lemppari asiaamme seksin suhteen, ja voihan olla, että lukijat saavat tästä jotain vinkkiä omiin puuhiinsa. Me olemme olleet pitkään yhdessä, joten on muodostunut tiettyjä tapoja, joista erityisesti nautiskelemme. Joskus toki on poikaa ihan simppeli ja pikainen „pano“. Joskus taas on hauskaa ottaa mukaan enemmän …

Yleinen

Eilinen herkkä hetki

08.01.2013, kumppani

Joskus seksielämä tuppaa hautautumaan kiireen alle, ja sitten sitä huomaa, ettei ole saanut kahteen viikkoon. Tilanne on tällöin korjattava nopeasti, ja kyllähän se kummasti lievittää stressaantunutta mielialaa kun voi ottaa puolituntisen itselleen ja kumppanille, ja keskittyä vain nautintoon. Eilen kun mies tuli kotiin, olin odottamassa vain kylpytakki päälläni, ja otin hänet vastaan kiihkein suudelmin. Mies …

Yleinen

Kootut fantasiani

07.01.2013, kumppani

Seksifantasiat, siinä päivän aihe. Lieneeköhän kaikilla niitä yhtä paljon kuin minulla? Joskus olen ajatellut, että minun pitäisi alkaa tehtailla jotain eroottisia novelleja, koska minulla on niin vilkas mielikuvitus mitä erotiikkaan tulee. Tylsistyessäni alan sepittämään mielessäni mitä erilaisimpia tarinoita, joihin liittyy miehiä. Joskus useampi mies kerrallaankin! Mielikuvituksessani seikkailee niin oikeita tuttaviani kuin tuulesta temmattuja salaperäisiä rakastajia. …